perjantai 31. joulukuuta 2010

Suklaa-kinuskikakku

Kohta alkavan uuden vuoden kunniaksi tuli kaupassa idea tehdä valmiista vanukkaista mousset kakun väliin. Tätä tehdessä olin aivan fiiliksissä, että nyt tulee parhaimman makuinen kakku mitä olen ikinä tehnyt, mutta kakkua maistaessa, koin pettymyksen! Täytteet maistuivat tekovaiheessa taivaalliselta, mutta kun ne olivat hyytyneet kakun väliin, maku oli hävinnyt! Kuvittelin mielessäni kirjoittavani tänne, että tällaisia täytteitä pitää jokaisen kokeilla, mutta niin kui itsekin, miehenikin totesi, että älä tee tämmöstä toista kertaa! =D Ehkä joillakin muutoksilla näistäkin mousseista saataisiin maukkaampia, sillä nämä ei ollut tarpeeksi makeita. Laitan kuitenkin ohjetta, jos joku haluaa kokeilla, ei niin makeaa kakkua, tai tehdä omia muutoksia. Pohjana tavallinen sokerikakkupohja.

1prk Flora vispiä
1prk Bulgarian jogurttia
1prk kinuskivanukasta
1prk maitosuklaavanukasta
(vanukkaat esim. Jacky makupala)
6 liivatelehteä

Kerma vaahdoksi, jogurtti sekaan. Jaa kahteen osaan ja kumpaankin osaan yksi purkki vanukasta. Molempiin täytteisiin kolme liivatelehteä. Täytteen määrä on sopiva 20cm halk. vuokaan.

Kannattaisi varmaankin laittaa kaksi purkkia vanukasta kumpaankin täytteeseen, niin makua tulisi enemmän. Itse laitoin liivatetta kumpaankin täytteeseen 3½, mutta totesin, että hieman vähempikin riittää, mutta päätin pelata varman päälle, koska täyte on melko löysää tekovaiheessa! Kakusta tuli kyllä lopputuloksena erittäin ryhdikäs ja hyvän tuntuinen, mutta maku, tai tässä tapauksessa mauttomuus, oli hieman pettymys.

 Kakusta tuli pelkistetty, koska kermani oli taas niin löysää, etten edes yrittänyt alkaa pursottamaan, kun sen tassaiseksi saaminenkin oli hieman hankalaa.

 Koristeita sain taas käytettyä kaapista pois! Uuden vuoden kunniaksi kakku sai pintaansa kultaista kimallepulveria. En ollut ennen kokeillut kerman päälle tuota, mutta hyvin se on siinä säilynyt, ainakin toistaiseksi.

Ja tällainen kakku oli siis sisältä. Alempana kinuskimousse ja päällimmäinen maitosuklaamousse.


Tämän kakun myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein makoisaa ja parempaa Uutta vuotta 2011!


torstai 16. joulukuuta 2010

Sacherkakku

Kun leipomis vimma iskee, niin sitä ei saa sammumaan kuin yhdellä keinolla, leipomalla! Miksi tätäkään herkkua ei tule tehtyä useammin!? Ehkä maailman parasta sacherkakkua mitä olen syönyt!!! Niin pehmeää ja täyteläistä! Ohjeen sain siskoltani, joten en laita sitä nyt yleiseen jakoon. Välissä on aprikoosimarmeladi ja kostutuksena ananas-mandariinimehu, päällä ainoastaan Fazerin sinistä suklaata. Tulipa nyt sitten kuitenkin leivottua, vaikka uhosin, että täälä olisi joulun alla hiljaista! =D

Kakku joulukukkaseni kanssa.


Pala kakkua kerman kera. Nnamm!

Riisipiirakat

Tekasinpas eilen ihan varta vasten riisipiirakoille puuron. Tänään sitten valmistui pieni läjä piirakoita. Kävin ostamassa piirakkapulikan, mutta eihän sen käyttö enää onnistunut! =D Huomasinpa vaan, että eipä niiden piirakoittenkaan teko enää onnistu samalla tavalla kuin ennen! =) Pitäisi useammin vaan tehdä!

Puuroa oli ehkä vähän liikaa, tai sitten liian hieman löysää, kun notkistin sitä maidolla, niin se meinasi vähän kiehua yli =)

Ohjetta:
kuoritaikina:
3dl kylmää vettä
2,5tl suolaa
6dl ruisjauhoja
1,5dl vehnäjuhoja
muutama rkl sulaa voita

Puuroa keitin 4dl:sta raakaa riisiä ja 2l maitoa, mutta puuroa jäi yli, eli tähän määrään kuoritaikinaa riittää pienempikin määrä puuroa! Piirakoiden paisto 270 asteisessa uunissa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulua odotellessa

Onpa ollut mukava huomata, että sivuillani vierailee enemmän kävijöitä, kun osasin odottaa! Nyt joulun alla täällä on hiljaisempaa, mutta haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein rauhallista joulun odotusta!

 

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Propleemia...

Kävijälaskuri jostain syystä lakannut toimimasta, enkä sitä useiden yritysten jälkeenkään saa takaisin... osaisiko joku sanoa mikä mättää? (=
 
Lisäys: Ongelma ratkennut itsestään...! =)

Havutöitä

Teinpä ensimmäisen kerran elämässäni havukoristeita, niin täytyyhän nekin tänne päivittää! =) Hyvin onnistui ensimmäisiksi, eikä se niin vaikeaa ollut edes, mitä kuvittelin! Kokeilemaan vaan, todella mukavaa ajanvietettä!! 



Virittelin etupihaan havupalloihin jouluvalot; ihan kivan näköisen saa!