perjantai 31. joulukuuta 2010

Suklaa-kinuskikakku

Kohta alkavan uuden vuoden kunniaksi tuli kaupassa idea tehdä valmiista vanukkaista mousset kakun väliin. Tätä tehdessä olin aivan fiiliksissä, että nyt tulee parhaimman makuinen kakku mitä olen ikinä tehnyt, mutta kakkua maistaessa, koin pettymyksen! Täytteet maistuivat tekovaiheessa taivaalliselta, mutta kun ne olivat hyytyneet kakun väliin, maku oli hävinnyt! Kuvittelin mielessäni kirjoittavani tänne, että tällaisia täytteitä pitää jokaisen kokeilla, mutta niin kui itsekin, miehenikin totesi, että älä tee tämmöstä toista kertaa! =D Ehkä joillakin muutoksilla näistäkin mousseista saataisiin maukkaampia, sillä nämä ei ollut tarpeeksi makeita. Laitan kuitenkin ohjetta, jos joku haluaa kokeilla, ei niin makeaa kakkua, tai tehdä omia muutoksia. Pohjana tavallinen sokerikakkupohja.

1prk Flora vispiä
1prk Bulgarian jogurttia
1prk kinuskivanukasta
1prk maitosuklaavanukasta
(vanukkaat esim. Jacky makupala)
6 liivatelehteä

Kerma vaahdoksi, jogurtti sekaan. Jaa kahteen osaan ja kumpaankin osaan yksi purkki vanukasta. Molempiin täytteisiin kolme liivatelehteä. Täytteen määrä on sopiva 20cm halk. vuokaan.

Kannattaisi varmaankin laittaa kaksi purkkia vanukasta kumpaankin täytteeseen, niin makua tulisi enemmän. Itse laitoin liivatetta kumpaankin täytteeseen 3½, mutta totesin, että hieman vähempikin riittää, mutta päätin pelata varman päälle, koska täyte on melko löysää tekovaiheessa! Kakusta tuli kyllä lopputuloksena erittäin ryhdikäs ja hyvän tuntuinen, mutta maku, tai tässä tapauksessa mauttomuus, oli hieman pettymys.

 Kakusta tuli pelkistetty, koska kermani oli taas niin löysää, etten edes yrittänyt alkaa pursottamaan, kun sen tassaiseksi saaminenkin oli hieman hankalaa.

 Koristeita sain taas käytettyä kaapista pois! Uuden vuoden kunniaksi kakku sai pintaansa kultaista kimallepulveria. En ollut ennen kokeillut kerman päälle tuota, mutta hyvin se on siinä säilynyt, ainakin toistaiseksi.

Ja tällainen kakku oli siis sisältä. Alempana kinuskimousse ja päällimmäinen maitosuklaamousse.


Tämän kakun myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein makoisaa ja parempaa Uutta vuotta 2011!


1 kommentti: