lauantai 9. huhtikuuta 2011

Sokerimassakukkia


Kerrankin olen itse erittäin tyytyväinen aikaansaannoksiini!! Vaikka nämä ei niin kummoisia ollut tehdä, niin tykkään näistä todella! Kokeilin näitä, saadessani kivan tehtävän mieheni siskolta, jonka ylioppilasjuhliin saan kunnian tehdä tarjottavat! Sekä pienet, että isot kukkaset on tehty valkoisesta sokerimassasta, Daisy-muoteilla.
Virheistä oppii...! Nimittäin "ahneuksissani" aloin tekemään kukkia hieman liian montaa kerralla, niin osahan kerkesi hieman kuivahtaa, ennenkuin sain valmiiksi, niin lopputuloksen valmiissa kukissa voitte nähdä kuvasta. Kyllä harmitti, mutta lisäähän niitä saa tehtyä, ja sillä kertaa sitten vain muutama kukka kerralla! =)

Vihreitä ja sinisiä kukkia. Keskellä sokerihelmiä ja maalaukset kristallipulvereilla.

Pikkukukkaset sai pintaansa helmiäissuihketta. 

Näin siis kävi.. =/ Rikkoontui vielä useampi, kuin kuvassa näkyy. Kuivahtanut sokerimassa halkeentui, ennen sen muotoon saamista, niin kuivuttuaan terälehdet irtoili yksi toisensa jälkeen.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Voileipäkakkua


Päivittely hieman viivästynyt, mutta nytpä tulee uutta tekelettä. Yksi majoneesipurkki kummitellut jo pitkän aikaa jääkaapin nurkassa, niin ajattelin tehdä ihan muuten vaan syötäväksi voileipäkakun. Ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä, niin olipas hyvää! Samanlainen kuin edellinenkin voileipäkakku, koristelua päätin tällä kertaa muuttaa ja aika pirtsakan näköinen siitä tulikin! 

Ennen tätä olen myös yhden täytekakun värkkäillyt, mutta siitä tuli ihan kauhea, niin en kehtaa siitä kuvaa laittaa. Kokeilin nimittäin kakuun brush embroidery-tekniikkaa, mutta ilmeisesti pikeerini oli liian löysää ja siitä ei siis tullut yhtään mitään... =/ Mutta jospa joskus saisin uudestaan innostuksen kokeilemaan ja tekemään silloin sitten hieman jämäkämpää pikeeriä, jos sitten onnistuisi paremmin.
Ja viime käynnin jälkeen on kävijälaskurikin mennyt yli 1000 kävijän, niin kiitos kaikille blogissani piipahtaneille ja kommentoikaahan rohkeasti!!! =)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Vaniljasilmäpullat


Pitkästä, pitkästä aikaa tein ihan tavallista pullaa! Ja oli kuulkaas hyviä!! =) Onnistui sitäpaitsi harvinaisen hyvin, vaikka ihan vain mutu-tuntumalla taikinan tekaisin. Vaniljasilmä on tehty pehmennetystä voista, johon lisäsin aika reilusti vanilliinikreemijauhetta. Paistossa siihen tuli ihana rapsakka pinta! Ja pulla, tottakai, voihin leivottu. =P


Taas pakkaset paukkuu, niin kuumaa kaakaota ja tuoretta pullaa, AAAAH nam! =)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Minttusuklaapiirakka


Tässä parasta koskaan syömääni suklaapiirakkaa!! Ohjeen löysin Belle Baie:n blogista täältä. Ei vatkauksia, eikä vaahdotuksia, vaan sekoittelua, siis tosi ihanan helppo ja nopea tehdä! Aluksi epäilytti, minkälainen tulee pohjasta, joka vain sekoitetaan, mutta ihmetyksekseni pohja oli todella pehmeä ja mielettömän hyvän makuinen! Laitan ohjetta vielä tännekin. Tästä määrästä tulee pellillinen.

Kaakaoliemi:
2,5dl vettä
200g voita
4rkl kaakaojauhetta
1tl suolaa

Kiehauta kattilassa.

Pohja:
5dl vehnäjauhoja
3,5dl sokeria
2tl vanilliinisokeria
1,5tl ruokasoodaa
1dl maustamatonta jogurttia
2 munaa

Lisää jauhoseos kaakaoliemeen, sitten maustamaton jogurtti, ja lopuksi munat. Sekoita munat hyvin, ettei pohjaan jää kananmunasta "klimppejä". Paista pohjaa 200 asteessa 20 minuuttia.

Kuorrutus:
4rkl maitoa
150g voita
puoli pussia pätkiksiä
2rkl kaakaojauhetta
n. 500g tomusokeria

Kiehauta kaikki muut aineet, paitsi tomusokeri kattilassa (varo polttamasta). Lisää lopuksi tomusokeri kokoajan sekoittaen. Itse laitoin koko paketillisen tomusokeria, mutta totesin, että vähempikin riittää, niin kuorrutteesta tulee hieman helpommin levittyvää. Kuorruta jäähtynyt pohja.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Vanoffee II


Mieheni ei juurikaan pidä makeasta, mutta tähän kakkuun hän jostain syystä mieltyi täysin! Tätä tehdessäni hän tulikin kysymään, "Teetkö taas sitä hyvää?" =) Se onkin parasta, kun saa jotain sellaista aikaiseksi, mitä "ranttu" miehenikin tykkää syödä! Siispä samalla reseptillä tehty, kuin aikaisempikin kakku. Ainoa ero hyydykkeessä, johon halusin "koristeellisuutta". Aivan yhtäkkiä, juuri ajoissa, päähäni pälkähti, että teen hyydykkeestä kaksivärisen ja pinnasta marmoroidun (mikäli vain suunnitelmani onnistuisi). Lauantai-illan kylvyn jälkeen, puin tyttäreni täysin vaaleanpunaisiin, niin siitä vaikutteita saaneena hyydykkeen toisesta puolesta tein vaaleanpunaisen! En muista tällaista hyydykekakkua nähneeni, mutta tätä kaksiväristä kakkua tulee kyllä varmasti tehtyä jatkossa useammin! Ja mitä kaikkia ihania värejä voisikaan yhdistellä!!

Kokeilin kaupasta ostettavaa kondensoitua maitoa, josta keitin kinuskin. Toimi oikein hyvin!! Ei mielestäni mitään eroa leivontatarvikeverkkokauposta tilattaviin! Keitin purkkia hieman reilut 3 tuntia, niin kinuskista tuli oikein hyvää! Prismasta kondensoitu maito löytyi säilykehyllyltä ja hinta oli vain (jos muistan oikein) 1,99€/prk.



 Marmoroitu pinta.

Ja kakku sisältä.

perjantai 28. tammikuuta 2011

"Neilikoita" ja pikkukukkia


Vihdoin sain nämäkin tänne laitettua! Parina iltana viime viikolla tuli tehtyä vähän kukkia varastoon. Eipä niitä kovin kauheasti syntynyt, mutta ainakin on vähän jotain uuttakin jemmassa!
Eben marsipaanineilikoiden innoittamana, kokeilin samalla tekniikalla tehdä nämä kukkaset, joihin löysin jemmastani eri värisiä marspaaneja keskustoiksi. Painoin keskustat siivilään, mutta kuvassa näyttää, että keltaisissa keskustoissa olisi maissijauhoa, niinpä taidan ostaa sitä, jolloin keskustoista tulisi varmasti "elävämmän" näköiset! Helppoja olivat tehdä! Eli neilikkamuotilla kolme eri kokoista palaa, joiden terälehdet ohennetaan, ja laitetaan päällekkäin, isoin alle, ja pienin päälle. Muotoilutikulla voi hieman erotella terälehtiä ja muotoilla niitä kuten haluaa! Kiinnitykseen käytin vain vettä, mutta se tekee kukan pohjasta hieman kostean, niin tuubisokerikuorrute voisi toimia paremmin, mutta vesikin käy, jolloin kuivuminen kestää hieman pidempään.
Pienet kukat on tehty kukkaleikkurilla, jolla saa kätevästi neljä pientä kukkaa kerralla! Keskustoina niissä on aivan tosi tosi pieniä helmiä (nonparelleja), joihin tarvittiin hieman sorminäppäryyttä, että sain ne keskelle ja upotettua paikoilleen! Toisissa on kultaisia helmiä ja toisissa valkoisia ja taisin osaan laittaa molempia. Kauniita pieniä kukkasia vaikka isompien kukkien kanssa vaikka kakun päälle viimeistelyyn tai vaikka muffinien tai piirakoiden viimeistelyyn! Molempiin kukkiin käytin kaupasta saatavaa Dr.Oetkerin sokerimassaa, joka osoittautui mielestäni ihan hyväksi tavaraksi!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Kinuskitäytteiset lusikkaleivät


Mieheni yksi lempiherkuista on lusikkaleivät, ja kun kinuskia jäi kakusta reilusti yli, niin päätin kokeilla tehdä niistä kinuskitäytteisiä. Eikä ollenkaan huonompi lopputulos! Kinuski sopii lusikkaleipien väliin loistavasti! Makeitahan niistä tuli, mutta eihän niitä ole montaa tarkoituskaan syödä!? =D Nämä sopivat arkeen ja juhlaan! Käytin tällä kertaa Hellapoliisin reseptiä, joka löytyy täältä, mutta ilman kardemummaa. Innostukaa kokeilemaan! Näitä voi värkkäillä vaikka yhdessä lastenkin kanssa, niin tulevat joutuisammin! (Oma tyttöni on vielä niin pieni, että siitä ei paljon apua vielä ole, mutta tulee kyllä saamaan leipoa äitin kanssa sitten myöhemmin!)

Vanoffee

Olkoon tämä sitten vanoffee, kun on banoffeeta, manoffeeta ja puoloffeetakin! Tässä "banoffeessa" on siis käytetty vadelmaa. Tästä tuli vähän hyydykekakkumainen, koska en halunnut päälliseksi pelkkää kermaa, niin laitoin kerman joukkoon maustamatonta jogurttia neutralisoimaan kinuskin imelää makua, joten jouduin hieman laittamaan liivatetta. Tämä oli ERITTÄIN hyvää!!! Tätä pitää ehdottomasti kaikkien kokeilla, jotka ei ole vielä kokeilleet! Ei mielestäni aivan ällömakeaa, niinkuin kaikki näistä kakuista tuntuu sanovan, johtuen luultavasti tuosta jogurtista. Tämän ohjeen haluan ehdottomasti jakaa muillekin, ja suosittelen kokeilemaan!! Näitä ohjeita on varmasti paljon, mutta tässä yksi lisää! Kakku tehty pieneen lasten irtopohjavuokaan (halk. 15cm)

pohja:
n.3/4 osaa Kantolan safari keksejä
2 rkl sulaa voita

Pohjan päälle kondensoidusta maidosta keitetty kinuski (varmasti jokin muu kinuski käy ihan yhtä hyvin!) Laitoin sitä hieman vajaa puoli purkkia.
Kinuskin päälle pakastevadelmia.

hyydyke:
½ prk Flora vispiä
½ prk Bulgarianjogurttia
1½ liivatelehteä

Tässä herkullinen kakku sisältä. Kinuski hieman valui reunoilta, mutta tämä taidetaan yleisemmin tehdäkin esim. piirakkavuokaan, kuin irtopohjavuokaan.

torstai 13. tammikuuta 2011

Uutuutta!

Jeeee! Tuli paketit perille! Pitkästä aikaa tein tilauksen, lähinnä koristelutarvikkeita! Pääsen kokeilemaan jotain uutta! Ehkä pian sitten pitää kakkukin tehdä ja kokeilla koristeita kakkuun! =)


Paketista löytyi:
-2prk kondensoitua maitoa (pääsen ensimmäisen kerran kokeilemaan)
-helmenvalkea kimallepulveri
-sininen kimallepulveri
-vihreä kimallepulveri
-burgundinpunainen kimallepulveri
-sahalaitainen raappa
- kimallespray helmiäine (uusi juttu minulle)
-neilikka-koristelumuotit
-auringonkukka/gerbera-koristelumuotti 5,5cm
-kukkaleikkuri

Ja sitten vain illalla testailemaan!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Mariannemuffinit


 Näiden herkullisten muffinien ohjeen nappasin jostakin blogista, mutta en valitettavasti muista mistä. Muuntelin sitä hieman. Laitoin taikinaan Dr.Oetkerin vanilja aromia, mutta ei se lopputuloksessa maistunut... Pitänee kokeilla sitä johonkin muuhun. En vielä omista muffinivuokaa, se on kyllä hommattava! Tulisi varmasti paremman näköisiä, kun muffini kohoaa ylöspäin, ei sivuille! Koristeluun ei ollut sen kummempaa ideaa, niin käytin kaapista kukkasia taas pois, että saisin ne joskus loppumaan!

Ohjetta:
(n.20kpl)

150g voita
2dl sokeria
2kpl kananmunia
2tl vanilja aromia
4dl vehnäjauhoa
1,5tl leivinjauhetta
1dl Marianne crushia
1dl maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen ja vanilja aromi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi Marianne crush ja viimeisenä maito. Paisto 225 asteessa.

Koristelua lähempää.

Erilaisia koristeluja. Taaimmat maistuvat ainakin mariannelle! =D

Sämpylät

 
Teinpä pitkästä aikaa sämpylöitä! Ja olivat muuten hyviä!! Tämän ohjeen olen saanut eräältä tutultani, jota pienesti muokkailin. Tuli pitkästä aikaa käytettyä mieheni mummolta saamaani yleiskonetta, kun aina ajattelen, että no pyöräytänpä ton vaan äkkiä käsin, ei jaksa konetta alkaa sotkemaan, mutta kyllä se vaan mukavemmin silti tulee koneella, kun saa sillä kunnolla vaivata! Paloitteluvaiheessa, en pyörittele sämpylöitä ollenkaan, vaan kun teen taikinasta pötkön ja leikkaan palasiksi, nostelen palat vain suoraan pellille, pyörittelemättä.

Ohjetta
(n.25kpl)

0,5 l vettä
50g hiivaa
1rkl suolaa
0,5rkl sokeria
n. 0,5dl öljyä
3dl vehnäjauhoja
8dl Myllärin sämpyläjauhoja

perjantai 31. joulukuuta 2010

Suklaa-kinuskikakku

Kohta alkavan uuden vuoden kunniaksi tuli kaupassa idea tehdä valmiista vanukkaista mousset kakun väliin. Tätä tehdessä olin aivan fiiliksissä, että nyt tulee parhaimman makuinen kakku mitä olen ikinä tehnyt, mutta kakkua maistaessa, koin pettymyksen! Täytteet maistuivat tekovaiheessa taivaalliselta, mutta kun ne olivat hyytyneet kakun väliin, maku oli hävinnyt! Kuvittelin mielessäni kirjoittavani tänne, että tällaisia täytteitä pitää jokaisen kokeilla, mutta niin kui itsekin, miehenikin totesi, että älä tee tämmöstä toista kertaa! =D Ehkä joillakin muutoksilla näistäkin mousseista saataisiin maukkaampia, sillä nämä ei ollut tarpeeksi makeita. Laitan kuitenkin ohjetta, jos joku haluaa kokeilla, ei niin makeaa kakkua, tai tehdä omia muutoksia. Pohjana tavallinen sokerikakkupohja.

1prk Flora vispiä
1prk Bulgarian jogurttia
1prk kinuskivanukasta
1prk maitosuklaavanukasta
(vanukkaat esim. Jacky makupala)
6 liivatelehteä

Kerma vaahdoksi, jogurtti sekaan. Jaa kahteen osaan ja kumpaankin osaan yksi purkki vanukasta. Molempiin täytteisiin kolme liivatelehteä. Täytteen määrä on sopiva 20cm halk. vuokaan.

Kannattaisi varmaankin laittaa kaksi purkkia vanukasta kumpaankin täytteeseen, niin makua tulisi enemmän. Itse laitoin liivatetta kumpaankin täytteeseen 3½, mutta totesin, että hieman vähempikin riittää, mutta päätin pelata varman päälle, koska täyte on melko löysää tekovaiheessa! Kakusta tuli kyllä lopputuloksena erittäin ryhdikäs ja hyvän tuntuinen, mutta maku, tai tässä tapauksessa mauttomuus, oli hieman pettymys.

 Kakusta tuli pelkistetty, koska kermani oli taas niin löysää, etten edes yrittänyt alkaa pursottamaan, kun sen tassaiseksi saaminenkin oli hieman hankalaa.

 Koristeita sain taas käytettyä kaapista pois! Uuden vuoden kunniaksi kakku sai pintaansa kultaista kimallepulveria. En ollut ennen kokeillut kerman päälle tuota, mutta hyvin se on siinä säilynyt, ainakin toistaiseksi.

Ja tällainen kakku oli siis sisältä. Alempana kinuskimousse ja päällimmäinen maitosuklaamousse.


Tämän kakun myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein makoisaa ja parempaa Uutta vuotta 2011!


torstai 16. joulukuuta 2010

Sacherkakku

Kun leipomis vimma iskee, niin sitä ei saa sammumaan kuin yhdellä keinolla, leipomalla! Miksi tätäkään herkkua ei tule tehtyä useammin!? Ehkä maailman parasta sacherkakkua mitä olen syönyt!!! Niin pehmeää ja täyteläistä! Ohjeen sain siskoltani, joten en laita sitä nyt yleiseen jakoon. Välissä on aprikoosimarmeladi ja kostutuksena ananas-mandariinimehu, päällä ainoastaan Fazerin sinistä suklaata. Tulipa nyt sitten kuitenkin leivottua, vaikka uhosin, että täälä olisi joulun alla hiljaista! =D

Kakku joulukukkaseni kanssa.


Pala kakkua kerman kera. Nnamm!

Riisipiirakat

Tekasinpas eilen ihan varta vasten riisipiirakoille puuron. Tänään sitten valmistui pieni läjä piirakoita. Kävin ostamassa piirakkapulikan, mutta eihän sen käyttö enää onnistunut! =D Huomasinpa vaan, että eipä niiden piirakoittenkaan teko enää onnistu samalla tavalla kuin ennen! =) Pitäisi useammin vaan tehdä!

Puuroa oli ehkä vähän liikaa, tai sitten liian hieman löysää, kun notkistin sitä maidolla, niin se meinasi vähän kiehua yli =)

Ohjetta:
kuoritaikina:
3dl kylmää vettä
2,5tl suolaa
6dl ruisjauhoja
1,5dl vehnäjuhoja
muutama rkl sulaa voita

Puuroa keitin 4dl:sta raakaa riisiä ja 2l maitoa, mutta puuroa jäi yli, eli tähän määrään kuoritaikinaa riittää pienempikin määrä puuroa! Piirakoiden paisto 270 asteisessa uunissa.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulua odotellessa

Onpa ollut mukava huomata, että sivuillani vierailee enemmän kävijöitä, kun osasin odottaa! Nyt joulun alla täällä on hiljaisempaa, mutta haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein rauhallista joulun odotusta!

 

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Propleemia...

Kävijälaskuri jostain syystä lakannut toimimasta, enkä sitä useiden yritysten jälkeenkään saa takaisin... osaisiko joku sanoa mikä mättää? (=
 
Lisäys: Ongelma ratkennut itsestään...! =)

Havutöitä

Teinpä ensimmäisen kerran elämässäni havukoristeita, niin täytyyhän nekin tänne päivittää! =) Hyvin onnistui ensimmäisiksi, eikä se niin vaikeaa ollut edes, mitä kuvittelin! Kokeilemaan vaan, todella mukavaa ajanvietettä!! 



Virittelin etupihaan havupalloihin jouluvalot; ihan kivan näköisen saa!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäiväkakku

Meidän pienessä perheessämme vietettiin ensimmäistä isänpäivää! Nukuttiin aamulla pitkään ja tein miehelleni hyvää ruokaa ja eilen tuli tehtyä jo tämä kakku. Tässä kakussa paljon kaikkea kokeilua, niin eipä siitä kovin hieno tullut... :D Mutta hyvän makuinen! Se on pääasia. Pohjana tavallinen sokerikakkupohja, kostutus jaffaa, välissä kerma+vaniljakreemijauhe ja vadelmahillo+vadelmia. Yritin saada kermasta hieman jämäkämpää vaahtoa, mutta kun vatkailin sitä, niin lopulta se alkoi löystymään..!? Eli en saanut jämäkkää kermaa. Käytin siis Flora vispiä, onko jollekin käynyt näin? Lämpenikö kerma vaan ehkä liiallisen vatkauksen takia vai miksi se alkoi löystyä?? Jämäköitin siis kermaa hieman vaniljakreemijauheella. Päälle tein kinuskin, mutta kun ei sekään nyt onnistunut oikein... Siitä tuli kermakaramellimaista, ja leikaaminen ei oikein onnistunut... Keitinköhän liikaa...?

Tässä aika nasta idea kinuskin levitykseen, jos ei halua, että se leviää pitkin kakun reunoja! Pienellä veitsellä leikkasin pienen vaon kakkuun ja "upotin" siihen muutamaan kerrokseen käärityn folionauhan. 


Tässä nyt siis kakku kaikessa karmeudessaan... =) Kokeilin pursotuksia lehtityllalla; tuohon päälle se joo ihan sopii, mutta miksi sitä piti laittaa tuonne alas....?! =) Kinuski tosiaan jotenkin epäonnistui. Se näytti kuin siinä olisi ollut jäähile kuvioita!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Tennari

Kokeilin vielä todella kiireellä tehdä tennarin pöytään koristeeksi, mutta eipä tämäkään sitten ottanut onnistuakseen... :/ Minulla tuottaa ongelmia kengän läpän asettelu! Aivan kuin se jäisi aina liian lyhyeksi ja pieneksi...? Ja se valkoinen massa... mihin se jäi?! :D No... vähän inspiroin ja maalasin sitten ne osat pinkimmäksi, mitkä pitäisi olla valkoisia.. miksi ei kävisi näinkin :D. Sokerimassasta oli kyllä helpompi tehdä kuin marsipaanista, kun vaan vielä saisi muodon onnistumaan... Mutta on tämä jo parempi kuin se ensimmäinen :P harjoitus tekee mestarin, vai kuinka se oli =)

Liljapikkuleivät

En ensin meinannut tehdä pikkuleipiä ollenkaan ristiäisiin, mutta päätin kuitenkin kokeilla Eben tekniikalla liljapikkuleipiä! Eben fantasiapipareiden ohjeella tein piparitaikinan, joka oli todella hyvän makuista ;P, mutta siitä tuli myös erinomaisen makuisia pikkuleipiä! Koristelussa on kyllä vielä harjoittelemista... Mukavahan näitä oli näperrellä, joskin minun pinna ei kovin isoa määrää anna tehdä :P

Suklaamoussekakku ristiäisiin

Tämä on ehkä hieman vanhan toistoa, mutta laitanpa nämä kuitenkin tänne. Tähän hyydykekakkuun siis tein ne muutokset, mihin en ollut edellisessä kakussa tyytyväinen. Muuten samalainen kakku, mutta pohja tehty Ballerina kaakaotäytekeksistä (tuli muuten erinomainen!), moussessa tumman suklaan tilalla Fazerin sinistä, ja kaakaokiilteeseen laitoin tumman kaakaon puutteessa tavallista kaakojauhetta. Se olikin ehkä onni "onnettomuudessa", sillä enemmän tykkäsin tästä vaaleammasta kiilteestä, ku nyt moussekin oli vaaleampi. Todella hyvän makuinen hyydykekakku; juhlista jäi jäljelle pieni palanen! =D

Kinkkuvoileipäkakku

Tyttäreni ristiäisissä tarjottiin tätä voileipäkakkua. Käytän voileipäkakuissa tavallista paahtoleipää ja täytteessä majoneesia, kinkkua ja sinappikurkkusalaattia. Kostutuksena lihaliemi. Tässä kakussa on 8 leipäpalaa/kerros, kolmessa kerroksessa. Kakku todella maistui vieraille, -siitä todisteena tyhjä kakkualunen! Täytteeseen käytin kaksi purkkia majoneesia ja kaksi pussia kinkkukuutioita, sekä sinappikurkkusalaattia noin neljä reilua ruokalusikallista. Eikä tämä kakku ole vaikea tehdä, eikä siihen loppujen lopuksi mene kovin paljon edes aikaa! Koristelu ehkä se eniten aikaa vievin vaihe. Minulla on voileipäkakkujen koristelu aina melko samanlainen, minkä olen äitiltäni joskus oppiut =D. Tällä reseptillä äiti teki aina voileipäkakut ja häneltä mallia olen ottanut!

Tässä vielä koko kattaus. Tarjolla oli omien tekeleideni lisäkis anopin pullia ja riisipiirakoita. 


Lähikuvia kukista asetelmissa.
Ruusu

Lilja

Krysanteemi


Täytekakku

Tässä siis melkein samanlainen kakku kuin jo aikaisemmin olen täällä julkaissut. Kakun sisällä on vain vadelmahillo ja kerma, eli aivan perus kermakakku! Koristelusta tykkäsin aikaisemmin, niin päätin tehdä samanlaisen myös itse juhliin. Reuna myös hieman erilainen; tällä kertaa Wiltonin koristeraapalla vedetty reuna, yksinkertainen mutta hyvän näköinen! Kakku tehty siis tyttäreni ristiäisiin. Hän sai nimekseen Jenni Josefiina!

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Mansikka-vadelma täytekakku

Jippii! Vihdoin onnistuin tekemään omasta mielestäni herkullisen täytekakun. Miten se onkin voinut olla niin vaikeaa :D. Tyttäreni ristiäisiin taidan sitten tehdä tämmöisen! Tavallinen kahden munan kakkupohja, välissä summassa tehty mansikka-vadelma mousse, jossa kermaa, maustamatonta jogurttia, tomusokeria, mansikka-vadelmasosetta ja liivatetta. Täyte oli mielestäni hieman samean väristä, niin laitoin muutaman tipan nestemäistä elintarvikeväriä, niin täytteen väri hieman kirkastui. Kostutin pohjaa hieman mandariini-ananas mehulla, mutta totesin kakkua syödessä, että kostutusta ei välttämättä edes olisi tarvinnut.Kakun päällä valkoisesta vaahtokarkkimassasta värjätty pinta.
Tein pohjan 20cm halk. irtopohjavuokaan, niin pohjasta tuli aika matala, joten tein kakkuun vain yhden välin.

Mansikka-vadelmamousse: (summassa tehty, joten laitan tähän noin-määrät)
1prk Flora vispiä
1½dl maustamatonta jogurttia
½dl tomusokeria
3 liivatelehteä
n. 1½dl molempia marjoja soseeksi
(muutama tippa elintarvikeväriä)

*Kerma vaahdoksi, joukkoon jogurtti, sokeri, marjat ja lopuksi liivatteet.
 Kokosin kakun irtopohjavuokaan.

En käytä pursotuksessa enää ikinä Valion vispikermaa! En tiedä johtuiko kermasta vai mistä, mutta se meinasi sulaa aivan kokonaan vaikka kuinka kiireellä yritin pursottaa! Kakkulautanenkin ihan kermaliemessä. Rumat korinpohjapursotukses siis reunassa. Jospa onnisuisi paremmin Flora vispillä. Siihen olen nyt tykästynyt!

Tämmöinen kakku sisältä. Näkyy myös kuvassa, että kostutuksen olisi voinut jättää pois. Ei mielestäni kyllä syödessä liian kosteaa ollut. Makoisaa! :D

Koristeita

Aina iltaisin kun on saanut vauvan nukkumaan, on ihana vähän aikaa värkätä vaahtokarkkimassasta koristeita. Näistä osa päätynee ristiäiskakkuihin ensiviikon sunnuntaina. En ole kovin idearikas, mutta paljon löydän vinkkejä muiden blogeista! Näihin ei oikeastaan ole tarvittukaan kuin muotteja :D

Muratinlehtiä marsipaanista, joihin sivelty kultaista kristallipulveria. Kivaa ainetta toi pulveri! Sillä saa koristeeseen ihan uutta näköä.

Vaahtokarkkimassasta pieniä kukkia Daisy-muotilla. Keskellä hopeakuulia. Kukat itse tehdyn "muotoilusienen" päällä.

 Liljat kuivumassa. Maalausta vaille valmiita. Vaahtokarkkimassaa, heteet riisinuudelia.


 Liljat maalattuina Wiltonin rose pastavärillä.

Se oli hankalampaa kuin luulin :D Totesin että tomuväreillä voisi olla ehkä vähän helpompi?

 Ensimmäinen tennari! :D Tehty marsipaanista, jonka vuoksi ei tullut nätti.. :/ Se on liian littana kengän kokoon nähden. Tehty ehkä kuukausi sitten, eikä ole vieläkään kunnolla kuivunut! Ehkä kokeilen seuraavaksi sokerimasaa jos onnistuis hieman paremmin? :D Noh.. tämä olikin vain kokeilu, ennen kuin olin käynyt ostamasa sokerimassaa.